LadyBohemia RSS


Sanoja isälle

Kiitos teille kaikille, jotka olette tulleet tänne tänään kunnioittamaan, muistelemaan ja juhlistamaan isän elämää, ja samalla myös suremaan kanssamme hänen poistumistaan meidän joukostamme. Tässä tilaisuudessa itkeminen on sallittu, mutta myös ääneen nauraminen. Meidän piti kokoontua täällä juhliaksemme isän 70-vuotispäivää ensi kuussa. Hän ei koskaan halunnut juhlia itseään mutta tämän tilaisuuden hän ehdottomasti halusi järjestää. Joten me kunnioitamme hänen tahtoaan.
Mietin pitkään millä sanoilla kuvailisin isää. Itsepäinen tuli ensimmäisenä mieleen. Jääräpäinen hyvänä kakkosena. Hurtti huumorintaju, jollaista ei vain ole kenelläkään muulla, koskaan. Sen huumorin varjoon saattoivat kuitenkin vieraiden silmissä  jäädä meille niin vahvat ominaisuudet; hyväsydämisyys, huolehtivaisuus, lojaalisuus, herkkyys, lapsirakkaus.
Mitä sitten itse muistan kun ajattelen isää?
-Isän, joka ymmärsi pienen tytön tuskan kun koiramme (ainoat ystäväni) Sambiassa saivat vesikauhun ja ne jouduttiin lopettamaan. Isä hautasi koirat kauniiseen paikkaan veden äärelle ja istutti haudalle ruusuja. Hän teki kaikkensa helpottaakseen hyvästejäni.
-Isän, joka soitti koulumme rehtorille kotiin kun minua kiusattiin koulussa ja ilmoitti ottavansa minut kotiopetukseen jos asiaa ei oikeasti hoidettaisi.
- Isän, joka asuessaan Saudi Arabiassa kirjoitti viikottain minulle, äidille ja Katrille, kaikille omat pitkät käsinkirjoitetut kirjeet.  Voi miten toivon, että nuo kirjeet löytyisivät jostakin. 
- Isän, joka raivostui kun hänen firmansa vastaanottovirkailija kerran katsoi poikaystävääni sillä silmällä... Isä oli painellut suoraan tapaansa ilmoittamaan tyttöparalle että jos aiot täällä jatkaa niin tuota poikaa et sitten enää vilkuile. Ei hänellä varmaankaan ollut asiaan mitään mandaattia mutta turha byrokratia ei isää koskaan ahdistanut. 
- Isän, joka sai minut tuntemaan itseni hyväksi äidiksi. Vaikka hän oli vanhan kansan ei puhu eikä pussaa -mies, hän kuitenkin ainutlaatuisen kauniisti puki sanoiksi kuinka suuresti hän arvosti minua äitinä. Se merkitsee minulle suunnattoman paljon.
- Kun uuvuin töissä, laihduin ja näytin heikolta raahasi isä äidin kanssa minut kaikille mahdollisille lääkäreille. Kun perinteinen lääketiede ei auttanut, he etsivät käsiinsä vaikka mitä vaihtoehtoista. Isä vitsaili noitatohtoreista ja oli periaatteesta ja ehdottomasti kaikkea senhenkistä vastaan - mutta piti huolen siitä että kynttilöilläkin taiottiin pois pahaa energiaa ympäriltäni.
Isää ajatellessani mieleen tulee elävästi myös huonokuuloisuus (hyvin subjektiivinen sellainen). Isällä oli valloittava tapa laittaa kuulokojeensa pois päältä kesken keskustelun silloin kun vastapuolen mielipiteet eivät niin kiinnostaneet tai kun perheen naisväki isää lainatakseni ”höyrysi” liikaa.  Huono kuulo yhdistettynä kovaäänisyyteen ja erinomaisen vahvoihin mielipiteisiin toivat pikantin lisänsä keskusteluhin isän kanssa. Hän ei hämmentynyt mistään - jos hän vaikka ei kuullut mistä kollegat tai esimies puhuivat, hän vastasi tai kommentoi mitä huvitti. Päätteli sitten vastapuolen ilmeistä miten metsään aihevalinta meni ja hekotteli sisäänpäin.
Isän viehättäviin piirteisiin kuului onnitella meitä tyttöjään synttäreistä ilmoittamalla 30 ikävuodesta eteenpäin että siinä sitä tilsitään neljättäkymppiä - raivostuttava onnentoivotus kolmekymppiselle. Enpä olisi uskonut että olisin todella halunnut kuulla isän riemastuksen jos hän olisi päässyt onnittelemaan minua viidettäkymmentä tilsimisestä.
Isällä oli omalta isältään, papaltani, peritty tapa ohjeistaa perheen naisväkeä järkevästä äänestyskäyttäytymisestä. Yleensä käsky kävi äänestää kokoomusta. Muistan ikuisesti – eikä isä taatusti antanut minun unohtaa – kun äänestinkin vihreitä. Ainakin kymmenen vuoden ajan tämän skandaalin jälkeen  isä soittaa pirautti minulle aina kun sähkölaskuun tai bensan hintaan tuli korotus. Isä laittoi kuulolaitteen syrjään ja kertoi perinpohjaisesti  mitä mieltä hän oli eräistä perheeseen pesiytyneistä käenpoikasista, viherpipertäjistä ja kukkahattuhihhuleista.
Ymmärsin tämän jälkeen hieman paremmin äitiä, joka ei suostunut hiiskahtamaankaan omista poliittisista mielipiteistään isälle mitään 40 yhteisen vuoden aikana.
Isää riemastutti myös tämänhetkinen työpaikkani, hyväntekeväisyysjärjestö jonka toiminnanjohtaja on pappi. Sen jälkeen kun aloitin nämä työt isä vastasi puheluihini joko joikaamalla virsiä tai tiedustelemalla hilpeästi ”mitäs kuuluu sinne hallelujakerhoon?”. 
  • Isän elämän merkkipaaluja
- hulvattomat koulu- ja opiskeluvuodet, joista puhuttaessa äiti aina supisi – Ei lasten kuullen! – siinäkin vaiheessa kun me lapset oltiin kolmekymppisiä. 
Seuraava merkkipaalu oli ehdottomasti äidin löytäminen.  Äidin myötä isän elämään tuli hienoinen – mutta vain hienoinen – järjen ääni.
Iso käännekohta isän elämässä oli Sambiassa viettämämme vuodet, ja niistä olisi sivukaupalla kerrottavaa. Minusta tehtiin pieni haastattelu tänä syksynä hallelujakerhon lehteen, ja siinä muistelin myös lapsuuttani Sambiassa. Lehden ilmestyttyä nuorten väkivaltatyön johtajamme, kovaksikeitetty mies ja isä itsekin, tuli kertomaan liikuttuneensa artikkelista ja toivovansa että hänen tyttärensä aikanaan muistelisivat häntä samalla kunnioituksella ja arvostuksella. Voin vain toivoa, että osasin välittää tämän tunteen myös isälle itseleen.
Isän ja äidin välistä dynamiikkaa ja heidän luonteitaan (toinen ikuinen pikkupoika, toinen umpijärkevästi jalat kiinni maassa) kuvaan hyvin se, että kun isä tuli iltaisin töistä kotiin ja naapuruston lapset näkivät hänet, tulivat he joukolla soittamaan ovikelloamme ja kysymään äidiltä saisiko Tapsa tulla ulos leikkimään. 
    Parhaiten isän ja äidin suhdetta kuvaa kuitenkin se uskomaton huolehtivaisuus ja rakkaus, jolla äiti isää hoiti hänen viimeisen vuotensa. Isä ehdottomasti ei halunnut joutua sairaalahoitoon ja 'vieraiden armoille'. Äiti kunnioitti tätä toivetta hoitamalla isää vuoden yötä päivää itse, kieltäytyen kaikesta kotiavusta koska isä ei halunnut vieraita kotiin. En usko että kukaan meistä voi edes kuvitella äidin uupumusta, mutta hienointa kaikesta on se vaatmattomuus ja pyytettömyys jolla hän isän hoiti. Hän ei edes kertonut meille, tyttärilleen, ettei käyttänyt saamaansa kotiapua ettemme olisi 'turhaan' huolestuneet hänen jaksamisestaan.

    Viimeisenä päivänään isä ei enää jaksanut kävellä kotona, joten äiti parhaansa mukaan kantokuljetti häntä reppuselässä ja isä auttoi jaloillaan sen minkä jaksoi. Kun kysyin mikseivät he hankkineet edes rollaattoria totesi äiti että sehän olisi tuntunut isästä epämiehekkäältä eikä häntä olisi voinut sellaiseen pakottaa.

    Elämäni koskettavin hetki oli se kun äiti hyvästeli isän sairaalassa. Isä oli jo koomassa mutta äiti kuiskasi katso, näetkö, me ei jätetty sinua koskaan. Nyt vain taitaa olla niin että sinun täytyy jättää meidät.

    Isä oli elämää suurempi persoona ja hänen poislähtönsä jättää suunnattoman tyhjän aukon meidän kaikkien elämään, jotka saimme tuntea hänet. Sanoimme aina isälle, että hänen pitäisi kirjoittaa elämästään kirja. Hän todella osasi elää täysillä, elää hetkessä ja ottaa ilon irti jokaisesta arkipäivästäkin. Tämän taidon toivoisin itsekin vielä oppivani ja osaavani opettaa hänen lapsenlapsilleen.

    Lepää rauhassa rakas isä.




    Shared Custody of Moonalia / LadyBohemia Pearls

    We just had a lovely photoshoot at my home studio with my darling friend Oona. After some 8 hours of preparation, photographing, posing and sweating in the +30 degress... We concluded that we simply can not give up some of my most beautiful treasors. Not only that, we both wanted them... 

    In the spirit of friendship, we agreed on shared custody for those pieces that fit us both :). They are now visiting Bali with Oona :). 

    Here are some of the pearls of our photoshoot:
    Most elegant smoky quartz shade dress, decorated with white freshwater pearls. Divine lace back, fully decorated with pearls also.
    For a second marriage maybe? 
    Moonalia Dream top siz3 36, 60 e plus shipping
    Cotton Lace skirt, 180 e plus shipping
    Well, this cream ensemble could go for the first wedding then...
    Lamiales Corset and Skirt 250e + shipping
    Moonalia Dream top size 36, 70 e plus shipping
    Lovely decoration with three rosies in rosa, buttons and gauze.
    Moonalia Dream top size 36, 70 e plus shipping
    Creamy Lace Cotton skirt, 180 e plus shipping 
    Moonalia Dream Top, 60 e plus shipping
    Skirt, stretchy and soft so fits many sizes and shapes 
    White, 180 e plus shipping
    Moonalia Dream top size 36, 70e plus shipping
    Moonalia Dream Cotton skirt, size 36-38, 80 e plus shipping 
    (light yellow stain on bottom side)
    If you are interested in these summer wonders do send me or Oona a private message <3.
    Sunny summer hugs from LadyBohemia <3

    One blended family

    My kids recently left for a holiday in Spain, France and Italy with their dad, his beloved (E), and E's 2 children. All six of them. 

    At the same time my phone entirely stopped working. While I had it fixed there was the longestt break I've ever had without talking with my children. 
    Felt so bad - what if they thought I didn't even think about them... Tried to contact them every time I was around a functioning phone. No success, kids' phones didn't have pre paid or other connection, their father's phone always closed. My boys don't have social media presence.

    I called E from my mother's phone. She didn't answer but I was able to leave a message. I tried to swallow my tears but I think they went through anyways... Told her my phone is broken, can't reach my kids, if she could please tell them I'm thinking about them and miss them. 
    She heard my unspoken tears. Being the person she is, some 10 minutes later she sent me a bundle of photos of my boys, and had told them I'd done all I could to reach them.
    Such a wonder for me to see my kids, to know they understand why I've suddenly stopped calling. Such a wonder how kind she is. Well, I knew it from before but this was yet another moment that touched me deeply. 
    Apparently, it is possible to make a kind of 'blended' family work beautifully. For the smiles on my children's faces, I thank her. In this photo and on that holiday are her little ones, and my sisten's kids - best friends with my boys.  Blended indeed.
    They are happy. All six children.
    What else matters. 

    A Curveball

    After coming across the letter of my last blog post I couldn't stop crying. I lived that moment again, again, again. Decided that this life just isn't worth getting out of bed. 
    Then Facebook, arguably one of the most shallow of social medias, threw me a curveball. I was to celebrate my one-year friendship with a wonderful person. 

    This woman is a doctor who had visited my store but I didn't know her personally. When she heard of my tragedy she immediately came by to offer her condolences, and more.
    She told me that if and when I'd need help I could come to meet her. Anytime. Without cost. Without making a reservation. I was so broken at that time that I could barely function at all. I'd been prescribed sick leave  but as an entrepreneuer couldn't take it. So I dragged myself to work whenever humanly possible.
    So finished I was, that sometimes when I came home from work I didn't even have the strength to make it to bed. I could sleep on the floor, just inside my door. If I took a shower, sometimes I just pulled the towel over myself and slept on the bathroom floor. 
    I hardly ate anything, remembered to drink water basically when I started feeling like fainting. 
    Trying to work in that state... Not easy. So many people didn't understand what I was going through and - meaning well - criticized me for not doing my job well enough. Of course I didn't do it well enough. But I did my very best. At that point, my very best just was very, very little. 
    But this post is not about complaining, no. It's about celebration. 
    Along came this woman... In my eyes, an angel. She got me, at first glance she understood.  
    I didn't need words to explain or justify myself. She knew that if I'd have to make a single step of extra effort, I wouldn't even be able to receive the help I needed. She understood that if I had to make a phone call to make a reservation for her - I'd never get there. I was at the very edge of my limits. So, she said that I can indeed come at any time, any day, come knock on her door and she would receive me. I don't know how she handled her other patients. She just did.
    Sweetly she hugged me and walked away. Only to come straight back, to give me her private phone number. She really was intent on not leaving me alone in that train wreck of my life.
    Who does that? Basically, for a stranger? 
    During that year I discovered the lowest ways of treating others. But also, I discovered ultimate kindness.  
    And today as I was wallowing in self pity, Facebook popped up to tell me I am to celebrate my one-year friendship with this lovely lady. 
    I got out of bed, into a bikini, and am now sitting on smooth rocks by the sea. The breeze and the sun are hugging me. 
    Breathing feels possible. 
    Rina <3. 
     
     
     

    After all this, nothing can hurt me any more

    Today an old message of popped up out of nowhere as I was checking my mails. Official routes had gotten me nowhere so a friend had given me the personal contact infromation of a police officer friend of hers.
    Writing that email had been a haze but I remember and feel the despair of that moment, raw as ever.
    Sorry it's in Finnish, I have no strength to translate. Google will do it for u if you wish.
    'Hei xxx (poliisin edustaja),

    sain yhteystietosi xxx:ltä, joka ystävällisesti tarjoutui auttamaan minua elämäni syvimmän epätoivon hetkellä.

    Rakastettuni (XXX) kuoli liikenneonnettomuudessa päivänä xx. 

    Olimme muuttaneet yhteiseen kotiin päivää ennen hänen kuolemaansa. 

    Minä ja rakastettuni olimme menossa naimisiin mutta koska emme vielä olleet naimisissa emmekö olleet edes ennättäneet muuttaa kirjojamme uuteen kotiimme, ei minulla ole mitään virallista asemaa elämäni rakkauden elämässä ja kuolemassa. 9- ja 11 -vuotiaat poikani ikävöivät häntä suunnattomasti eikä tässä maailmassa ole mitään millä voisin heitä lohduttaa.

    Olen yrittänyt selvittää missä rakkaani on ja onko minun mahdollista käydä häntä hyvästelemässä. Olen soittanut poliisin vaihteeseen mutta siellä ei tiedetä mitään. Poliisin neuvontapalveluihin olen jonottanut lukemattomia kertoja, mutta sinne ei pääse läpi. Jokainen soitto päättyy ilmoitukseen 'palvelussamme on ruuhkaa, emme voi juuri nyt ottaa vastaan puheluanne, soittakaa myöhemmin uudestaan'. Poliisi, jolta sain kuolinviestin (numero josta hän soitti), ei vastaa puheluihini ollenkaan.

    Lopulta soitin hätäkeskukseen, kertoen että tiedän etteivät he varsinaisesti hoida näitä asioita mutta voisivatko he edes neuvoa minua mihin voin ottaa yhteyttä. Hätäkeskuspäivystäjä löi luurin korvaani.

    Voisitko joku kertoa mistä on kysymys? Voinko käydä jossakin hyvästelemässä rakkaani? Tämä olisi ehdottomasti ollut hänen tahtonsa. Ei ole kyse vain minusta, vaan ennen kaikkea siitä kunnioitetaanko poismennyttä ihmistä ja hänen tahtoaan.

    Jos rakkaani vammat ovat niin vakavat, että minun on mahdotonta nähdä häntä, hyväksyn sen. Tai jos hänen perikuntansa on kieltänyt antamasta minulle mitään tietoja, olisi mielestäni kohtuullista saada tietää edes se. Olen tilanteessa jossa en kykene ajattelemaan, toimimaan, syömään, nukkumaan - jopa hengittäminen sattuu - tehnyt kaikkeni selvittääkseni voinko vielä hyvästellä rakkaani jollain tavalla.

    Mutta en edes tiedä onko hänet jo haudattu.

    Koen tämän tilanteen äärettömän julmaksi.

    Oli lopullinen vastaus - juridinen tai inhimillinen - mikä hyvänsä, sekin auttaisi minua pienenpienen askeleen eteenpäin surutyössäni.

    Pyydän että edes vastaisitte minulle. 

    Särkynein terveisin,
    Kaisu Haumont

    Well... A wise therapist told me that one day my life will be light. After all this, nothing can hurt me any more.

     

    My babe. You so loved this stupid snaphsot of me.  You so loved it when I smiled. So, where ever you are, and be it through tears, I'm sending you a smile.

    Miss you tonight. Miss you every night. 
    Miss you every single day. 

    Little word from a year ago.
    Love you forever.